sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Hyppytekniikkaseminaari

Oltiin tänään Einon kanssa Sampo Kokkosen (Kiitorekku) pitämässä hyppytekniikka seminaarissa.

  • Hyppytekniikalla ei voi ratkaista kaikkien koirien ongelmia, kuten vireongelmia, rakenteellisia ongelmia tai sairauksista johtuvia ongelmia.

  • Miksi koira hyppää metsässä kaatuneen puunrungon yli?
    • Yli hyppääminen on nopeampaa kuin ali ryömiminen
    • Koira on laista eläin ja se haluaa optimoida liikkumistaan. Koira pyrkii löytämään nopeimman ja energiatehokkaimman reitin.
  • Miksi koira hyppää agilityradalla hypyn yli?
    • Maksikoirahan usein pääsisi helpommalla, jos se menisi riman ali, mutta ohjaaja haluaa sen menevän yli.
Hyppyosaaminen
  • Suoriutuakseen radalla agilityhypyistä, koiralla tulee olla
    • Taito
    • Tahto
    • Välineet
  • Tässä seminaarissa keskitytään taitoon, joskin näiden harjoitusten myötä myös koiran itseluottamus ja lihaksisto kehittyvät.
  • Hyppytekniikkakoulutukset ovat Suomessa vielä melko uusi ilmiö.
  • Hyppytekniikan opetuksessa on kahta eri koulukuntaa
    • Opetetaan koira suoriutumaan hypystä mahdollisista ohjaajan virheistä välittämättä.
    • Opetetaan ohjaaja ohjaamaan siten, että helpotetaan koiran hyppäämistä.
  • Tässä seminaarissa keskitytään ensimmäiseen vaihtoehtoon.
Hyppäämisen osa-alueet
  • Ohjaajan näkökulma
    • Valitse este
    • "Hyppää"
  • Koiran näkökulma
    • Reitti
    • Etäisyys
    • Ponnistuspaikka
    • Painonsiirto (hyppääminen on tehokkainta, kun paino on takajaloilla)
    • Hyppykulma
    • Korkeus (6kk-1v koiralla korkeus tulee olla sellainen, että koiraa tulee rimasta laukalla yli, ei juosten. Maxikoiralla 20-25cm)
    • Tasapaino hypyn jälkeen
Vinkki nro. 1
  • Kaikki edellä mainitut elementit muuttuvat koiran näkökulmasta jokaisessa treenissä. Miksi siis pitää hyppykorkeus vakiona?
  • Jos hypyt ovat aina saman korkuisia, korkeus ei ole "luettava" elementti.
  • Hyppykorkeuksia kannattaa siis aina vaihdella, jotta koira oppii lukemaan myös korkeuksia.
    • Sampon oma koira mudi Marsu, joka on pikkumaxi, treenaa esimmäkseen medirimoilla, mutta välissä on myös maxi-rimoja, jotta koira oppii arvioimaan niitäkin. Koira ei mene siitä pilalle, että sen kanssa treenataan matalemmilla rimoilla.
Millainen on hyvä hyppy?
  • Yhtä, täydellistä hyppykaarta ei ole olemassakaan, koiran tulisi aina osata valita tilanteeseen sopiva hyppykaari.
  • Koiran tulisi hypätä "paketti kasassa".
  • Pää alhaalla.
  • Etu- ja takapää eri aikaan, mutta linkitettyinä. Voima takapäässä.
  • "Venyttäminen" ei välttämättä ole virhe.
  • Hyppyasentoja on seuraavanlaisia (koitin piirtää, saa nauraa :D)
  • Täysi koukistus on tyypillistä, kun koira on omilla äärirajoillaan. Esim. pienikokoiset pk-rodut pk-esteellä.
Tänään käytetyt harjoitteet
  • Kaikki käytetyt harjoitteet ovat Susan Salon kehittämiä. Susan on amerikkalainen koiran kouluttaja.
  • Susanilta on ilmestynyt ainakin 4 DVD-boxia.
  • Suomessa hyppytekniikka kouluttavat mm. Vappu Alatalo ja Ulla Kaukonen.
Yleistä harjoitteista
  • Ohjaajan kaikki ohjaus pyritään eliminoimaan.
  • Koira lähetetään tai kutsutaan targetille (tai lelulle).
  • Koira istuu aina lähdössä, koska silloin se siirtää painon takajaloille automaattisesti ja harjoitus on tehokkaampi.
  • Koira palkataan AINA, kun se menee targetille, sillä juuri sitähän me koiralta pyydämme, hypyt tulevat kylkiäisenä, jos ovat tullakseen.
Toistoja maltillisesti
  • Harjoitteet ovat tylsiä, liioilla toistoilla saamme koiran vain tympääntymään.
  • Harjoitteet ohjaavat koiran käyttämään lihaksia, joita ei ehkä aiemmin ole käytetty.
  • Toistoja tehdään n.3 per harjoite ja enintään 3 harjoitetta per treenikerta.
  • Mieluummin vähän toistoja usein kuin paljon toistoja harvoin.
Mitä koirasta tulee katsoa, kun tehdään hyppytekniikkaa
  • Koiran sään tulee tehdä kaunista aaltoliikettä
  • Takajalkojen tulee käydä vatsan alla.
Perushyppytekniikkaharjoitteiden mitat
  • Perusgridi, jossa esteiden välit ovat tasaiset. 2 ja 4 rimoja voi välillä nostaa muita korkeammaksi, esim. maxilla max. 40cm
    • Etäisydet
      • Mini 4' (120cm)
      • Medi 5' (150cm)
      • Maxi 6' (180cm)
    • Lähtö
      • Mini 2' (60cm)
      • Medi 3' (90cm)
      • Maxi 4' (120cm)
    • Korkeudet
      • Mini 10cm
      • Medi 20cm
      • Maxi 20-30cm
  • Etäisyysgridi, jossa viimeisen estevälin etäisyyttä varioidaan. Tarkoituksena on, että koira joutuu ottamaan viimeisessä välissä laukka-askeleen. Viimeinen hyppy on muita korkeampi.
    • Etäisydet
      • Mini 4' (120cm) & 6' (180) - 10' (300)
      • Medi 5' (150cm) & 8' (240) - 13' (390
      • Maxi 6' (180cm) & 9' (270) - 14' (420)
    • Lähtö
      • Mini 2' (60cm)
      • Medi 3' (90cm)
      • Maxi 4' (120cm)
    • Korkeudet
      • Mini 10cm & 20 - 35cm
      • Medi 20cm & 30 - 45cm
      • Maxi 20-30cm & 40 - 65cm
  • Korkeusgridi, jossa viimeisen hypyn korkeutta varioidaan
    • Etäisydet
      • Mini 4' (120cm) & 6' (180)
      • Medi 5' (150cm) & 8' (240)
      • Maxi 6' (180cm) & 9' (270)
    • Lähtö
      • Mini 2' (60cm)
      • Medi 3' (90cm)
      • Maxi 4' (120cm)
    • Korkeudet
      • Mini 10cm & 20 - 40cm
      • Medi 20cm & 30 - 50cm
      • Maxi 20-30cm & 40 - 70cm
  • Progressiivinen gridi, jossa jokainen esteväli on aina edellistä pitempi
    • Etäisydet
      • Mini 3' (90cm), 4' (120), 5' (150) & 6' (180)
      • Medi 4' (120cm), 5' (150. 6' (180) & 7' (210)
      • Maxi 5' (150cm), 6' (180), 7' (210) & 8' (240)
    • Lähtö
      • Mini 2' (60cm)
      • Medi 3' (90cm)
      • Maxi 4' (120cm)
    • Korkeudet
      • Mini 10cm
      • Medi 15cm
      • Maxi 20cm
Gridi on siis viiden hypyn hyppysuora ja koiran etäisyys ensimmäisestä hypystä merkitään pumpperilla. Pumpperin ansiosta koira lähtee ponnistamaan ylöspäin, kun se lähtee liikkeelle.
 
Huom!
  • Korkeus- ja etäisyysgridit ovat periaatteeltaan samanlaisia.
  • Kerrallaan varioidaan vain yhtä muuttujaa, joko korkeutta tai etäisyyttä.
  • Viimeisenä tehdään aina mahdollisimman helppo harjoite.
  • Jos harjoitellaan korkeuden arviointia maxikoiralle esim. 55cm, 65cm, 45cm.
  • Tällöin koiralle jää mieleen, että harjoite oli helppo ja sen itseluottamus kasvaa.
  • Jos aina treenataan äärirajoilla, koirasta voi tulla epävarma omasta osaamisestaan.
Vinkki nro.2
  • Kun meillä on nyt työkalut treenata hyppykorkeutta ja sen tunnistamista varten, ei tarvitse aina treenata kisakorkeuksilla.
  • Uudet asiat kannattaa opettaa aina matalammilla korkeuksilla ja kun koira osaa jutun, rimat voi nostaa korkeammalle.
  • Joskus voi treenata myös ilman rimoja.
Lopuksi
  • Kun koira osaa harjoitteet itsenäisesti, lisätään ohjaajan häiriö suoritukseen.
    • Aluksi lähetetään ja kutsutaan eri paikoista.
      • Sivusta lähettäen näkee itse hyvin koiran suorituksen.
    • Myöhemmin lisätään ohjaajan liike.
    • Lopuksi vain mielikuvitus on rajana. Ohjaaja voi juosta vastakkaiseen suuntaan koiran kanssa, tehdä takaaleikkauksia tai muita ohjauskuvioita, heitellä leluja ym.
  • Muista pitää hauskuus ja leikki mukava!
Käytännön vinkkejä rimaherkille koirille
  • Älä toru riman pudottamisesti, sillä olet aina myöhässä. Kehu riman ylittämisestä.
  • Jos koira innostuu esteistä, älä palkkaa riman pudotuksen jälkeen seuraavalla esteellä.
    • Jos rima putoaa, homma seis. Kun rima pysyy, matka jatkuu.
    • Anna koiralle mahdollisuus korjata virhe oli virhe sitten koiran tai ohjaajan. Huono ohjaus ei ole lupa pudottaa rimaa.
  • Rimojen käytössä on tärkeää rimojen näkyvyys, ei se miltä ne tuntuu (ei siis kannata käyttää esim. metallirimoja).
"Kyllä se kotona osaa"
  • Onko kisoissa samat säännöt kuin treeneissä?
  • Kisoissa pitää olla samat säännöt kuin treeneissä, jos rima tippuu kisoissa, homma seis ja rima hypätään uudelleen.
  • Milloin olet viimeksi palkannut koirasi yhden suoritetun hypyn jälkeen?
 
Einon kanssa tehtiin ensin perusgridi. Siinä ei ollut nyt mitään ongelmaa. Ensimmäisen kerranhan me kokeiltiin tätä jo pari kuukautta sitten pumppereilla, mutta Einohan juoksi niistä vaan läpi niin, että pumpperit lensi ympäri hallia. Silloin laitettiin myös 2 ja 4 hypyille matala rima, mutta nekin lenteli. Näköjään aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja toki sekin auttaa, että nyt rimat oli 20 cm:ssä.
 
Toisella kierroksella tehtiin etäisyyden arviointia. Tässä huomattiin, että Eino on todella pitkä laukkainen. Sille piti laittaa viímeinen hyppy 4 metriin ennen kuin se teki laukka-askeleen hyppyjen väliin. Se kyllä muutti tätäkin ennen hyvin liikkumistaan ja ponnistuskohta pysyi koko ajan keskikohdalla.
 
Viimeisellä kierroksella tehtiin progsessiivista gridiä, missä ei siinäkään ollut mitään ongelmaa. Eino sai kehuja kroppansa hallinnasta, mikä onkin kehittynyt huimasti ihan viime aikoina. Eino myös laskeutui hyppyjen jälkeen kevyesti kokoisekseen, eikä siitä kuulunut mitään tömähdyksiä. Haasteellisinta meille oli se, että koiran pitäisi katsoa esteitä ennen kuin se vapautetaan esteillä, mutta tokokoiralla se ohjaajan tapitus on tosi tiukassa. Eino kuitenkin selvästi hoksasi tämänkin ajatuksen jo viimeisillä toistoilla.
 
Kysyin myös rimojen nostamisesti. Sampon mielestä rimoja kannattaa lähteä nostamaan vuoden vanhalla. Rimaa voi nostaa ensin vain korkeusgridissä tai samaan tahtiin myös ratatreeneissä. Rimojen nosto tappiin asti pitäisi tapahtua parissa viikossa. Rimoja voi nostaa radalla vain parilla hypyllä ja kun ne sujuu, myös muita rimoja voi alkaa nostaa. Kuten aiemmin on jo mainittu, rimojen ei kuitenkaan koskaan tarvitse olla kaikkien tapissa asti, vaan riittää, että muutama rima radalla on. Sampon mielestä koira ei mene pilalle, vaikka sen kanssa treenaisi matalilla rimoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti