perjantai 28. helmikuuta 2014

Katsaus voittajaan

Videoin eilen läpi kaikki Noelin voittajan liikkeet ja ajattelin sen pohjalta käydä vähän läpi, että missä vaiheessaa mikäkin liike on tällä hetkellä. Tässä ihan alkuun se itse video:


Seuraaminen: Seuraaminen on viime aikoina edistynyt ihan mukavasti. Olen saanut Noelia taas taaemmaksi, eikä se näin ollen edistä ainakaan niin pahasti. Myös poikittaminen on vähentynyt. Normaalissa ja hitaassa käynnissä paikka pysyy hyvin, mutta juoksussa vähän irtoaa. Videolla kontakti pysyy tosi hyvin, mutta ympärillä ei ole mitään häiriötä, joten häiriössä tilanne voisi olla toinen. Häirötreenit on kyllä esityneet, mutta niitä tarvitaan vielä lisää. Lisätreeniä kaipaavat edelleen myös oikealle käännökset ja täyskäännökset.

Liikkeestä istuminen: On vielä vähän tuurista kiinni ja näin ollen kaipaa vaan lisää toistoja. Lisäksi Noel vähän tepsuttaa etutassuja, kun palaan sen luokse. Sama tapahtuu myös paikkaistumisessa.

Luoksetulo: Videolla Noel tekee ensimmäistä kertaa ikinä kokonaisen voi-luoksetulon. Stopit on yllättävän hyvät. Maahanmenot kuitenkin valuu vielä aika helposti ja kaipaavat lisätreeniä. Seisomisia pitää lähinnä muistutella tasaisin väliajoin, ettei pääse unohtumaan.

Ruutu: Tämä liike alkaa tuntua jo aika epätoivoiselle. Nyt ihan yht'äkkiä Noel onkin alkanut kääntyä oikean kautta ja päätyykin oikeaan takakulmaan, kun se tähän asti on kääntynyt vasemman kautta ja näin ollen päätynyt vasempaan takanurkkaan... Ja kuten videoltakin näkyy, se menee aika helposti takanauhasta yli. Oikea paikka ei siis ole sille vielä lähellekkään selvä. Nyt on kokeilussa targetti, kuten videollakin näkyy muutamassa toistossa. Ainoa positiivinen asia on, että sillä on tosi hyvä motivaatio ruutuun. Tosin tässäkin on kääntöpuolena, että se saattaa vinkaista, kun se lähtee juoksemaan ruutuun.

Hyppynouto: Tätä voisi kutsua jo aika valmiiksi liikkeeksi.

Metallinouto: Metalli on edelleen vähän ällö Noelin mielestä ja palautus vauhti Noeliksi todella hidas. Tosin jos se pääsee tuohon vauhtiin kuin videolla, olen jo ihan tyytyväinen, vaikka ravaamalla onkin ihan turha kymppiä odottaa. Haluan kuitenkin metallin vielä varmemmaksi, ettei tarvitse pelätä kapulan pudottamista ja palautukseenkin koitan saada lisää vauhtia.

Tunnistusnouto: Tämä on sitten se toinen liike, joka lähentelee valmista. Lähinnä haluan tähän vaan rutiinia lisää. Kovin montaa kertaa ei olla tehty kokeenomaisesti.

Kaukot: Nämä on edistyneet yllättävän hyvín, vaikkei olla lähelläkään valmista. Istu-seiso ja seiso-istu kaipaa eniten treeniä. Istu-seiso onnistuu maksimissaan vasta parista metristä ja seiso-istu-vaihdossa taas takatassut liikkuu. Muut vaihdot oikeastaan onnistuu jo täydestä matkasta. Tosin useamman vaihdon sarjoja on tehty vielä aika vähän.

Paikkamakuu: Tätä on nyt tehty niiden namien kanssa ja Noel on tosi rauhallinen ja skarppi. Ne namit vaan pitäisi jossain vaiheessa häivyttää...

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää ystävänpäivää!

Noel toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

Se "virallinen" kuva.

Lurps - mikähän lie Noelia motivoi pönöttämään kuvassa...?

Kokeilin ottaa Noelista kuvaa rusetti päässä - tässä Noelin mielipide asiaan.

Yhteiskuva Jasminin kanssa.

Jasminin oma ystävänpäivän poseeraus.

torstai 6. helmikuuta 2014

Arpaonnea!

Oliver sheltin blogissa oli synttäriarvonta, johon osallistuimme Noelin kanssa ja yllättäen voitimme! Palkinto odotti tänään postilaatikossa. Isot kiitokset Oliverille omistajineen! Noel halusi vähän poseerata palkintojensa kanssa :D

Pitotreeniä kolmella herkkutikulla :D
 
Ja sitten on suussa ihmisten herkut -hyi hyi :D

Lopuksi poseeraus koko palkintopotin kanssa. Jalkoihin nojaavat herkkupussit vähän ahdistaa Noelia... Siitä johtuen korvat lintassa :D

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Mini-Noel

Sunnuntaina osallistuttiin oman seuran agility epiksiin. Episten lopuksi Noel mitattiin virallisesti miniksi! Säkämitta näytti tasan 34 cm. Tuomari oli sitä mieltä, että Noel on ihan selvä mini :)

Olin ilmoittanut Noelin kahdelle radalle. Ensin oli vuorossa putki-hyppyrata. Radan alussa, kun otin Noelin jalkojen väliin istumaan, palkkasin sen nakin palalla, joka meni johonkin hampaan koloon tms. Puoli minuuttia Noel kaiveli sitä nakkia jostakin ja itse yritin kaivella sitä sen suusta :D Oli muuten pitkä puoli minuuttinen. Radan lopuksi tuomari totesi, että seuraavalla kerralla et sitten anna sille koiralle purkkaa...

Kun lopulta päästiin radalle, Noelilla oli ihan hyvä vauhti ja se tuntui nauttivan menosta. Oma jännityskin vähän laukesi siihen nakkiepisodiin... Kolmanneksi viimeisellä esteellä kuitenkin hätäilin ja meinasin vetää koiran ohi esteestä. Tästä ei kuitenkaan tullut vielä kieltoa. Sen sijaan Noel juoksi viimeisestä esteestä ohi :P Joka tapauksessa vitosella oltiin neljänsiä ja olen kyllä tosi tyytyväinen Noeliin.




Toinen rata oli möllirata. Edelleenkään en jännittänyt kauheasti. Noel meni hienosti puomin, vaikka tuomari oli puomin ja seinän välissä. Kontaktilla se jää vähän katsomaan tuomaria pahalla silmällä... Samoin A:lla. Molemmat kontaktit oli kuitenkin nopeammat kuin aiemmin, vaikkei ne nytkään yhtä nopeat olleet kuin treeneissä.  Lopputuloksena 0 ja voitto :)

 

Noel oli ehkä hieman hitaampi toisella radalla, mutta ihan iloisella mielellä se kuitenkin oli. Noelin etenemä oli 3,96m/s. Katselin vanhoja 1.luokkien tuloksia ja tämä näyttäisi olevan 1.luokassa ihan riittävä nopeaus.